maanantai 24. tammikuuta 2011

...jolle ei koskaan tapahdu mitään?

Vai tapahtuuko sittenkin? Olen elossa, mutta blogi on ollut hiljainen. Mistään ei ole oikein tuntunut saavan kiinni, että voisi kirjoittaa Facebookin statuspäivitystä pidempää lorua, joten sinne ovat ne vähätkin sanat sitten huvenneet.

Hiljaisuus ei tarkoita, etteikö jotain merkittävää olisi kuitenkin tapahtunut:

Yösyöttö loppui viikko sitten.
Poika lähti eilen liikkeelle. Suoraan konttaamaan.

Elämä on ihmeellistä!

Se liikkuu. Mikään tai kukaan ei ole enää turvassa.

4 kommenttia:

  1. Meillä samanikäinen jäppinen (ja isompia tyttösiä) ja kovasti ootetaan koska vaihe löytyy, pakki on ollut käytössä jo hetken ;) Kovasti tekis mieli eteenpäin pienellä mittarimadolla! :D Vuorotellen kumpikin pää nousee ylös.

    VastaaPoista
  2. Tää on kyllä ihan hurjaa, vasta äskenhän tuo vaan makasi hölmönä paikallaan ja korkeintaan ympäri pääsi kääntymään! Ja jos ekana päivänä oli vielä kulku hieman epävarmaa, niin jo toisena päivänä paahdetaan hurjaa vauhtia kielletystä paikasta toiseen... :)

    VastaaPoista
  3. nyt meillä on ryömitty hetki, ja vauhti kiihtyy päivittäin! :) Imuri on ihan pop, aina kun se käynnistyy niin pitää olla kimpussa! Meillä ei ole kukaan 4 lapsesta pelännyt imuria vaikka se taitaa yleensä olla se pelottavin kapinen vauvaikäselle. Ja kaikki johdot on löydetty.. nyt alkaa se tavaroiden karsiminen kattoa kohti :D

    VastaaPoista
  4. Hieno homma! :) Meillä taas ei konttaaminenkaan riittänyt viihdyttämään kovin pitkäksi aikaa, nyt täytyy päästä ylös. Mitä tahansa vasten täytyy yrittää, ja äidin pitäisi kasvattaa silmät selkäänkin.

    VastaaPoista