sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi vaihtuu

2008: Olin niin rakastunut sekä mieheen että Fallout 3:en, ettei muuta tarvittu.

2009: Kasvattelin mahaa vielä salassa enkä uskaltautunut juhlimaan.

2010: Olin seota väsymyksestä ja tissi kiinni viisikuisessa vauvassa.

2011: Maha kasvoi taas, eikä mua mihinkään bileisiin enää edes pyydelty.

2012: Varmaan jumissa kotona jälkikasvun kanssa jälleen. Epäilen, että vuosi vaihtuu nukkuessa jo kolmannen kerran putkeen.

Autoton lapsiperhe matkustaa

Joulu tuli ja joulu meni täysihoidossa vanhempieni luona Keski-Suomessa. Joulunviettopaikan valinta ei meidän perheessämme onneksi ole ongelma, siirtyminen paikasta A paikkaan B sen sijaan on. Emme omista autoa, koska normaali arjessamme emme lähtökohtaisesti tarvitse sitä mihinkään. Asumme Helsingin kantakaupungissa erittäin hyvien julkisten kulkuyhteyksien lähellä. Täällä auto olisi enemmän riesa kuin ilo, ja sekä minä että mieheni keksimme autottomana säästetyille rahoille ihan riittävästi käyttöä.

Mutta sitten on tuo välimatka sukuloimaan ja mökille. Rattoisat 400 kilometriä ja rapiat päälle. Mitään viisasten kiveä emme ole vielä keksineet, miten matkan taittaisi mahdollisimman järjevästi ja miellyttävästi. Vuokra-auto tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen, ja viikonloppureissuissa se olisikin ehdottomasti järkevin vaihtoehto. Koska välimatkaa on sen verran paljon, emme kuitenkaan usein viitsi vaivautua vain parin päivän takia, vaan vietämme perillä pidemmän pätkän. Silloin vuokra-autonkin kustannukset pompsahtavat reilusti ylöspäin, varsinkin kun perillä ollessamme emme taas tarvitse omaa autoa lainkaan.

Junalla pääsee Jyväskylään saakka, bussilla vähän likemmäs, mutta vähintään viimeiset kilometrit kotiovelle on kuljettava omalla autolla. Ja metrinkin automatka lasten kanssa tarkoittaa kahta turvaistuinta, minkä vuoksi muuten niin kätevä taksi on lyhyilläkin matkoilla poissuljettu vaihtoehto. Useimmiten matkaammekin junalla niin pitkälle kuin pääsemme ja viimeiset 100 km isäni kyydissä. Esikoisen jättimäinen turvaistuin on siirtynyt suht pysyvästi isovanhempien luokse, kuopuksen kaukalon juuri ja juuri jaksaa kantaa mukanaan.

Kun liikuteltavana on kaksi aikuista, kaksi lasta istuimineen ja koko köörin matkatavarat, on matkustamisesta aika usein leikki ja riemu kaukana. Tämän syksyn saldona omalla kohdalla on mm. infernaalinen paluumatka yksin kahden vuorotellen sontivan lapsen kera ja loppuhuipennuksena junan penkiltä lattialle turvakaukalossa valunut 2kk vauva.

Ai niin, ja mainitsinko jo ne kaksi kissaa?! Tänä jouluna jätimme katit suosiolla kotiin hoidettaviksi.


412 km kotipihasta tähän

perjantai 21. joulukuuta 2012

Maailman parasta leipää

Ihanan rentouttavaa puuhaa tämä leivän leipominen kera lasten! Yksi huutaa tylsyyttään naama punaisena sitterissä samalla kun toinen kaataa silmän välttäessä puoli kiloa merisuolaa valmiiksi mitattujen jauhojen joukkoon. Onneksi ei sentään suoraan taikinaan, joten tilanne selvitetty ja nyt on taas tarjolla maailman parasta leipää.


Reseptin ja taikinajuuren olen saanut äidiltäni, hän puolestaan omaltaan. Mikään sukuperinne ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan jostain lehdestä on mummo tainnut tämän "terveysleivän" ohjeen alunperin keksiä (liekö vaikka tämä Ritvan versio). Äidin tekemää leipää on nautittu ainakin omissa ylioppilasjuhlissani ja varmaan jo vuosia sitäkin ennen. Itse tein ensimmäiset leipäni 2,5 vuotta sitten, ja sen jälkeen säännöllisesti vähintään joka toinen kuukausi. Alkuperäistä ohjetta on tullut muokkailtua oman mielen mukaan vaihtelemalla ruis- ja vehnäjauhojen suhteita sekä käyttämällä erilaisia siemeniä. Raskausaikana esimerkiksi korvasin pellavansiemenet kokonaan pinjan-, kurpitsan- ja seesaminsiemenillä.

"TERVEYSLEIPÄ"


Ensimmäisenä päivänä sekoitetaan:
2,5 dl taikinajuurta
1,5 l kylmää vettä
3 dl pellavansiemeniä
3 dl auringonkukansiemeniä
8 dl vahnäjauhoja
12,5 dl ruisjauhoja

Seoksen annetaan seistä 12-24 tuntia.

Seuraavana päivänä lisätään:
5 dl haaleaa vettä
2 rkl suolaa
n. 14 dl karkeita ruisjauhoja (usein vähän vähempikin riittää)

Pala taikinaa otetaan seuraavaan leipomiskertaan. Juuri säilyy jääkaapissa 2 kk.

Taikina jaetaan (oliivi)öljyllä voideltuihin (ja halutessaan mannaryyneillä leivitettyihin) vuokiin. Tavalliseen uuniin mahtuu 3 vuokaa. Leivät saavat nousta 2-6 h kelmun ja pyyhkeen alla (niin että ovat "pulleita" mutta eivät valu yli vuokien reunojen).

Paistetaan 1 h 45 min 175-asteisessa uunissa, kumotaan pellille ilman vuokia ja jatketaan paistamista vielä puoli tuntia.

Meidän perheessä kaikki leivät viipaloidaan ja laitetaan pakkaseen. Sieltä voi napata viipaleen tai pari kerrallaan, sulattaa nopeasti leivänpaahtimessa ja nauttia tuoreen leivän mausta niin kauan kuin tavaraa riittää... yleensä ei kovin kauan, niin hyvää tämä on. (Varoitus! Pieruvaara on ilmeinen.)

Hetken taika

That magical moment when both kids are sleeping like a baby...



...ja mitä ihmettä mä teen? Vapaa-aikaa keskellä päivää, mitä se sellainen on?

torstai 20. joulukuuta 2012

Lundian pop-up ja suunnittelupalvelu

Hahaa, päivän Hesaria selatessa sattui silmiin varsin sopiva mainos:


Ilmaista sisustussuunnittelupalvelua, kuin tilauksesta! Meillä on viime talvena ostettu Lundian kirjahylly, joka ei nykykokoonpanossa tule sopimaan tulevaan olkkariin. Pitää siis joka tapauksessa ostaa lisäosia ja päivittää hyllyn ilmettä. Lundia on muutenkin miellyttänyt silmää entistä enemmän viimeaikoina ja ainakin yksi pakkohankinta, uusi tv-taso, voisi hyvinkin olla samaa sarjaa.

Kävin tytön kanssa pyörähtämässä tuolla Bulevardin pop-up-liikkeessä ja pitää seuraavaksi lähetellä suunnittelupalveluun pohjapiirrustusta, omia ideoita, nykyisten huonekalujen mittoja ja toiveita. Palvelu on kuulemma melko uutta heillä, eikä tätä ennen juuri mainostettu. Vaikka taka-ajatuksena tietenkin on myynnin lisääminen, ei suunnitteluavun käyttäminen kuitenkaan velvoita ostamiseen. Tykkään!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Raksalla

Joskus kaukana menneisyydessä pohdittiin, pitäisikö ostaa vaiko eikö. Nyt muuttoon on aikaa muutama kuukausi, ja tänään pääsimme ensimmäistä kertaa käymään tulevassa kodissamme. Varsin sympaattinen oli se raksamies, joka kaivoi vaihtovaatteet tulevan lastenhuoneemme vaatekaapista ja vähän nolona vaihtoi housuja samalla pahoitellen, ettei ollut ehtinyt vielä lopetella työpäiväänsä.

Kaikki oli periaatteessa niin kuin pitikin, mutta jotenkin asunto tuntui ahtaammalta kuin nykyinen kämppämme, vaikka neliöitä pitäisi olla saman verran. Jopa pikkaisen enemmänkin. Olisiko se seinä keittiön ja olohuoneen välistä pitänyt sittenkin jättää rakentamatta? Nyt se kuitenkin on siinä ja sen kanssa on elettävä. Palapelin pyörittely on jo alkanut: Mihin sohva, entä keittiön pöytä ja kirjahyllyt? Pitäisikö turvautua ammattilaisen apuun? Ja jos, niin kenen ja mitä se maksaa? Myös vinkkejä helppokäyttöisistä sisustussuunnitteluohjelmistoista otetaan vastaan.

Keittiö

Olohuone eteisestä päin kuvattuna

Kylppäri ja eteisen kaappeja

Makuuhuone (todnäk lasten) ja raksamiehen popot

Makuuhuone

Makkarin kaapit, taustalla näkyy keittiö


tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulun toivelahjat

Sattuneesta syystä en ole heinäkuun lopun jälkeen juuri nukkunut muuten kuin parin tunnin pätkissä. Ehkä se alkaa hieman näkyäkin. Huomasin tänään seisovani vauvan ja kolmen haisevan roskapussin kanssa kerrostalomme rappukäytävässä ilman laukkua - ja sen myötä myös avaimia ja rahapussia. Onneksi olimme täysissä ulkotamineissa lähdössä hakemaan isoveljeä päivähoidosta, kännykkä sentään löytyi takin taskusta ja hissistä yhytetty ystävällinen naapuri päästi roskahuoneeseen. Nou hätä, mies tuli töistä ja pelasti. Mutta:

****

Rakas Joulupukki,

Minulla on tänä vuonna vain yksi toive
UNTA PERKELE!

Omasta mielestäni olen ollut aika kiltti koko vuoden.

Joulurauhaa,
H

****

Uusintayritys

Hei, olen hengissä!

Blogini minimaalinen lukijakunta ehkä havaitsi (tai sitten ei...), että katosin linjoilta noin vuosi sitten. Mitään kovin erikoista ei tapahtunut, elämä vain työllisti enemmän kuin ennen eikä työn ja lapsenhoidon lomassa oikein tuntunut jäävän aikaa blogikirjoitteluille. Myös itsekritiikki  ja -sensuuri iskivät: en oikein tunnistanut itseäni mistään tietystä blogigenrestä (äitiys, sisustus, käsityöt, ruoka...) ja omat räpellykset vähän joka rintamalla tuntuivat kaikinpuolin liian vähäpätöisiltä julkaistavaksi.

No onko jokin sitten ratkaisevasti muuttunut vuodessa? Eipä juuri. :) Olen kuitenkin kaivannut blogaamista koko hiljaiselon ajan ja ystävän esimerkin kannustama päätin antaa Wa-na-biille uuden mahdollisuuden. Onhan koko tämä vuosi 2012 ollut tavallaan uusintakierrosta - heinäkuun lopulla, tasan kaksi vuotta ja yksi päivä esikoisen syntymän jälkeen, kävin Kätilöopistolla pungertamassa pojalle pikkusiskon.

Äitiys"lomalla" siis jälleen, tällä kertaa ilman harhoja lomailusta.