torstai 31. maaliskuuta 2011

Henkireikä

Kaupungin leikkipuistosta on tullut äitiysloman aikana toinen olohuone, sen vauvakerhosta lähes jokaviikkoinen rutiini ja arjen rytmittäjä. Olen tutustunut puistossa eri-ikäisten vauvojen äiteihin ja saanut verratonta vertaistukea milloin minkäkin haasteen kanssa painiessa.

Entäs sitten? Eikö tuo nyt ole ihan tavallista, niinhän ne äitiyslomalaiset tuppaavat tekemään? Vaan kun minä en ajatellut olevan sellainen.

Sellainen, joka voisi istua päivät pitkät toisten äiti-ihmisten kanssa jaarittelemassa lapsista.
Sellainen, joka on aidosti kiinnostunut muiden ihmisten lapsista.
Sellainen, joka raahaa itsensä ja lapsensa viikko toisensa perään johonkin kerhoon tekemään hullunkuuloisia asioita kuten vauvatusta!

Onneksi ylitin omat ennakkoluuloni, ja lähdin syksyllä rohkeasti katsomaan, millaista puistossa on ja millaisia ihmisiä siellä käy. Tätä henkireikää en enää vaihtaisi pois.

Vauvakerhon pojilla on sama stylisti.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Luen, jotta ymmärtäisin paremmin

Uusi kirjahylly on edelleen yhtä sikin sokin kuin vielä pari-kolme viikkoa sitten. Olen jo hieman luovuttanut - ehkä se ei tule koskaan näyttämään hyvältä. Jotain hyötyä jatkuvasti silmään pistävistä kirjanselkämyksistä kuitenkin on. Kuukausiksi tai jopa vuosiksi hyllyyn unohtuneet lukemattomat ja kesken jääneet kirjat huutavat tulla huomioiduksi uudelleen. Näin kävi myös loistavan Leijapojan kirjoittaneen Khaled Hosseinin toiselle romaanille Tuhat loistavaa aurinkoa.

Kuva: Otava
Kun tarina sieppasi alun tutustumisvaiheen jälkeen kunnolla mukaansa, ahmin pokkarin lähes yhdeltä istumalta. Olen oikeastaan iloinen, että tartuin kirjaan vasta nyt, lapsen saamisen jälkeen, sillä äitiys ja vanhemmuus ovat kirjassa keskeisessä roolissa. Eniten ajatuksia kirjassa kuitenkin herätti kuvaus tavallisista ihmisistä sodan jaloissa.

Tuhat loistavaa aurinkoa sijoittuu Afganistaniin, mutta nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa ajatukset kääntyvät sen myötä väistämättä Libyaan. Tänäkin päivänä maailmalla (eikä koskaan edes niin kaukana meistä) soditaan, lukemattomat ihmiset menettävät kotinsa, läheisensä, kaikkensa...

En ole tarpeeksi hyvä kirjoittaja, jotta osaisin pukea sanoiksi ajatukseni kaikesta siitä järjettömyydestä, mitä ihmiset toisilleen tekevät. Onneksi maailma on kuitenkin täynnä loistavaa kirjallisuutta, joka auttaa ymmärtämään paremmin sitä, mistä minulla henkilökohtaisesti ei ole (eikä sodasta puheenollen toivottavasti myöskään tule) kokemusta. Sisällissotaa lietsovien diktaattorien ja muiden sekopäiden täytyy olla korkeintaan yhden kirjan omistajia, muuten heidänkin täytyisi ymmärtää paremmin.

Eläinystäviä

En ole koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat joko kissa- tai koiraihmisiä. Miten kummistakaan voi olla pitämättä!?! Poika saa kotosalla tuntumaa kahteen kissanpalleroon, mutta koirakaverit on etsiskeltävä kodin ulkopuolelta. Tänään kylässä kävi Papu. Äidin sydäntä lämmittää, että lapsi näyttää rakastavan kaikkia karvakavereita yhtä ihastuneena.


tiistai 22. maaliskuuta 2011

Runoja ja riimejä


Poika on jo sen ikäinen, että jaksaa hetkeksi rauhoittua syliin kuuntelemaan lyhyitä loruja. Monissa ensikirjoissa, joissa on vauvan käännettäväksi riittävän järeät sivut, ei ole luettavaa juuri lainkaan. Ja tavalliset kirjansivut taas ovat tuon tuholaisen ulottuvilla äkkiä suussa tai silppua. Tai molempia.

Tiitiäisen runolelussa on kuitenkin kaikki kohdallaan. Viisitoista Kirsi Kunnaksen runoa ja Christel Rönnsin hauska kuvitus. Ja ennen kaikkea vauvankestävät sivut! Ihana kirja!
 
"Hikkori tikkori toikki
Hiiri kelloon loikki.
   Kello meni poikki
   ja hiiri pois loikki.
Hikkori tikkori toikki."

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Peppuneroutta


Jee me kestoillaan taas! Yritin viime kesänä vastasyntyneen kanssa, mutta voimat eivät jotenkin riittäneet 2009 äitiyspakkauksen ImseVimsejen kanssa säätämiseen ja muutenkin koko homma tuntui kovin vaikealta. Olin itselleni armollinen ja siirryin kertakäyttövaippoihin, mutta lupasin yrittää myöhemmin uudelleen.

Tunsinkin itseni heti piirun verran paremmaksi äidiksi ja ihmiseksi, kun posti kantoi pari päivää sitten kotiin paketillisen bumGenius 4.0 -kestovaippoja (Chelsea Perryn Tiny Socialite Collection).

Olin kuullut bumGeniuksista kehuja, ja ne vaikuttivat sopivilta lyhyeen mutta ehdottomaan vaatimuslistaani: tarrakiinnitys, mahdollisimman helppo systeemi (= AIO-vaippa) ja käy koko lopun vaippaiän. Yritin olla muka fiksu ja säästäväinen, ja etsiä netistä halvimman vaihtoehdon. Jenkkiläinen Thanks Mama -verkkokauppa tarjosikin kätevästi tuota viiden kappaleen pakettia tarjoushintaan ($76,99 + postikulut). "Jumankekka kun on halpaa verrattuna Suomeen", ajattelin, ja laitoin tilauksen tulemaan... Jonkin ajan päästä tipahtikin postiluukusta saapumisilmoitus. Ja kehotus noutaa paketti tullista - OLIN UNOHTANUT PERHANAN ALVIT JA TULLIMAKSUN EU:n ulkopuolelta tilatessa. Fail. En tainnut säästää juuri penniäkään, mutta pääasia että sain vaipat kuitenkin kotiin.




BumGeniukset ovat parin päivän käytössä vakuuttaneet laadullaan. Imuteho on tosi hyvä ja vaipat pysyvät myös hyvin pintakuivina. Tarrat ovat napakat ja muutenkin koko paketti on tuntunut istuvan pojalle hyvin.

Mutta kun meikäläisen tekemisistä on kyse, niin ainahan joku pitää olla vialla. Tällä kerta ikävä yllätys oli vaippojen oletettua pienempi koko. BumGenius 4.0 -vaippoja mainostetaan yhden koon vaippoina, joiden pitäisi sopia 3,5 kilosta ylöspäin aina 16 kiloon asti. Vaipan etuosassa on nepparisysteemi, jolla kokoa voi säätää (S, M ja L). Oletin, että meidän 7.5 kk ja yli 9 kg painava poika käyttäisi nyt kokoa M, mutta ikävä kyllä käytöön tuli heti se suurin mahdollinen säätö.

Täyskestoilijaksi musta ei ainakaan vielä ole. Kertsit on pikkumiehen pöksyissä kotoa poistuttaessa ja yöaikaan. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen kotosalla kestoiluun ja yritän etsiskellä vielä parempia vaihtoja muilta vaippavalmistajilta (omiin pikku kätösiin en tässä asiassa luota, parempi jättää tämmöset ompeluhommat niille jotka osaa).

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Kirjahyllykaaos

Himoitsemani Lundia tuli taloon. Neljät avotikkaat ja 24 hyllylevyä, siitä ei paljon simppelimmäksi kirjahylly muutu. Tykkään.

Lähetin miehelle kuvan kesken kasaamisen.
Muttamutta... Tiedätkö sellaisen inhottavan olon, kun ostaa jotain melko kallista, ja epäilys iskee? Entäs jos se onkin ihan karmea? Entäs jos se ei näytäkään yhtään hyvältä? Otsasuoni pullottaaa, kainalot hikoaa ja itku kuristaa kurkkua.

Yhtäkkiä nimittäin muistan taas, miksi alun perin halusin piilottaa kaiken ovien taakse. Avohyllyihin sikin sokin kasatut kirjat, CD- ja DVD-levyt näyttävät karmealta sotkulta. Niistä kaikista aiemmin katseiden ulottumattomissa olleista papereista, lehdistä, muistiinpanoista, piuhoista, kaukosäätimistä, mapeista ja vihkoista puhumattakaan.

Vedän syvään henkeä ja lasken kymmeneen, hätä ei ole tämän näköinen. Täytyy vain opetalla ajattelemaan koko hyllyasia uudella tavalla. Tästä videosta on hyvä aloittaa.