Laiskimus madonius

Eli suomeksi laiskamato. Toukokuu hujahti että humpsis! Blogissa on ollut hiljaista, vaikka arjen keskellä sattuu ja tapahtuu. Mies vietti isäkuukauden ja minä lomailin, olimme siis kaikki kolme yhdessä kotosalla, mummolassa ja mökillä. Nyt on palattu takaisin kotiäitiarkeen, ja yritän aktivoitua myös blogirintamalla. Jos ei muuten, niin omien muistojen takia.

Ajan kulku on muuttunut aivan käsittättämättömäksi. Aivan hetki sitten asuimme kahdestaan Kampissa 32 neliön erittäin edullisessa vuokrayksiössä, olimme velattomia ja matkustelimme paljon. Yhtäkkiä meillä on poika, mökki ja hyvin pian myös se asuntolaina. Eikä se poikakaan ole enää mikään pikkuvauva. Ensimmäiset askeet otettiin viime viikolla, ja ikääkin tuli mittariin täydet kymmenen kuukautta. Vaikka vastahan se syntyi!

Päivän ravistelevin havainto oli kuitenkin ehdottomasti tämä: ensi syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta Nirvanan Nevermind-albumin julkaisusta. Siis kaksiKYMMENTÄvuotta. Mikähän biisi mahtaa silloin soida radiossa, kun tämän korttihain hiki alkaa haista? Heti päiväunilta herättyään saa ainakin kuunnella vähän vanhaa (!!) kunnon Smells Like Teen Spiritiä.

Mummulassa

Vaunulenkki aurinkoisessa pakkassäässä. Minun vanha keinuhevoseni, ihanat puupalikat ja pikkuiset talot. Vanha lastenlevy. Jääkaappi aina täynnä ruokaa ja herkkuja. Mummu ja Vaari. Ja ikävä kotiin jäänyttä isiä...

(Kuvat kännykkäkamaa.)