Puuroa sormin

Sormiruokailuseikkailut jatkuvat. Olen pysynyt kuopuksen kanssa hyväksi havaitulla linjalla, eli kiinteää ruokaa on tarjolla 3-5 kertaa päivässä sopivasti päiväunien lomaan sovitettuna, joko soseena tai omin sormin syötävänä.

Lasten ruokkimisessa aamu- ja iltapalat ovat osoittautuneet kaikista vaikeimmiksi. Suositukset tuntuvat aina lähtevän siitä oletuksesta, että kaikki lapset haluavat syödä kaksi kertaa päivässä puuroa. Eivät ainakaan meillä. Liekö syypää äidin onnettomat puuronkeittotaidot, esimerkin puute (mun mielestäni puuro on syömäkelpoista lähinnä silloin, kun koko lautanen on täynnä voisilmiä) vai mikä, mutta puuro ei ole kummallekaan jälkeläiselle juuri maistunut.

Öh... Nam?

Mutta yrittänyttä ei laiteta! Pöllin taas ideoita verrattomasta Minä syön itse -opuksesta, ja tuunasin neljän viljan puuron omenaraasteella sekä ripauksella neilikkaa. Epämääräiseltä näyttävä möhnä syöttötuolin tarjottimelle (on muuten kätevä!), ensimmäiset suupalat valmiiksi lusikkaan ja nam nam - hyvin maistui, kun sai vielä ihan omin käsin popsia.

Sormin syötävä omppupuuro

2 dl vettä
1 dl puurohiutaleita
1 omena
hippunen jauhettua neilikkaa

Keitä puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta omena (käytin raastinraudan isompaa rei'itystä). Sotke keskenään ja mausta pikku hippusella jauhettua neilikkaa.

Syöminen toimi meillä parhaiten niin, että nostelin yhdellä lusikalla pieniä könttejä neidin omassa kädessä olevaan lusikkaan, josta ne päätyivät suht hyvällä onnistumisprosentilla suuhun.

Pieni perunanpurija

Esikoisen kanssa syöminen tuntui pitkään olevan tuskaisen vaikeaa temppuilua, kaukana idyllisen rauhallisista perheen yhteisistä ruokahetkistä. Siksipä en olekaan nyt toisella kerralla pitänyt erityistä kiirrettä kiinteisiin ruokiin tutustumisen kanssa. Viisi kuukautta tuli kuitenkin täyteen joulukuun lopussa, ja kun syöttötuolissa istuminen alkaa pikku hiljaa onnistua, päätettiin tänään kokeilla.

Perunasose ei lusikasta syötettynä saanut suuren suurta innostusta osakseen, mutta kun lykkäsin tarjottimelle pari parunatikkua ja tyttö sai olla omatoiminen, olikin jo aivan toinen ääni kellossa:

Ripaus tervettä epäluuloa...

...mutta uteliaisuus kuitenkin voitti!

Sormiruokaillen taidetaan lähteä siis liikkeelle tällä kertaa, ja mikäpä siinä. Hyllystä löytyy jo valmiiksi suht tuore kotimainen teos Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja, jota suosittelen lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ja itse asiassa niillekin joita ei oikeastaan kiinnostaisi! Kirjan ote on ihanan rento eikä tiukkapipoista tuputtamista. On ihan okei sekä sormiruokailla että syöttää soseita, jos se tuntuu itsestä sopivalta. Ehkä parasta oppaassa on loppupuolen reseptiosio, jossa on paljon hyviä ideoita koko perheelle sopivien helppojen yhteisten ruokien valmistamiseen.

Kuvissa näkyvä syöttötuoli on muuten samanlainen Svan, joka jo isoveljelle aikanaan hankittiin. Nyt meillä on niitä kaksi, sillä vanhempi tuoli on jo jonkin aikaa toiminut taaperon istuimena ilman turvakaaria ja tarjotinta.