Pieni perunanpurija

Esikoisen kanssa syöminen tuntui pitkään olevan tuskaisen vaikeaa temppuilua, kaukana idyllisen rauhallisista perheen yhteisistä ruokahetkistä. Siksipä en olekaan nyt toisella kerralla pitänyt erityistä kiirrettä kiinteisiin ruokiin tutustumisen kanssa. Viisi kuukautta tuli kuitenkin täyteen joulukuun lopussa, ja kun syöttötuolissa istuminen alkaa pikku hiljaa onnistua, päätettiin tänään kokeilla.

Perunasose ei lusikasta syötettynä saanut suuren suurta innostusta osakseen, mutta kun lykkäsin tarjottimelle pari parunatikkua ja tyttö sai olla omatoiminen, olikin jo aivan toinen ääni kellossa:

Ripaus tervettä epäluuloa...

...mutta uteliaisuus kuitenkin voitti!

Sormiruokaillen taidetaan lähteä siis liikkeelle tällä kertaa, ja mikäpä siinä. Hyllystä löytyy jo valmiiksi suht tuore kotimainen teos Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja, jota suosittelen lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ja itse asiassa niillekin joita ei oikeastaan kiinnostaisi! Kirjan ote on ihanan rento eikä tiukkapipoista tuputtamista. On ihan okei sekä sormiruokailla että syöttää soseita, jos se tuntuu itsestä sopivalta. Ehkä parasta oppaassa on loppupuolen reseptiosio, jossa on paljon hyviä ideoita koko perheelle sopivien helppojen yhteisten ruokien valmistamiseen.

Kuvissa näkyvä syöttötuoli on muuten samanlainen Svan, joka jo isoveljelle aikanaan hankittiin. Nyt meillä on niitä kaksi, sillä vanhempi tuoli on jo jonkin aikaa toiminut taaperon istuimena ilman turvakaaria ja tarjotinta.

Kissa pöydälle...

... eikun seinälle! Meidän katit arvostaisivat varmasti. Perinteinen kissapuu on ihan booooring.

Kuva: Supermarket

Ostetaan: Kunnon kirjahylly

Hieman edelliseen postaukseen liittyen, olkkarin kalustus pitäisi laittaa uusiksi ja minusta tuntuu, että kaiken pohjaksi pitäisi ottaa kunnon kirjahylly. Nykyinen porrasmallinen hyllystö on kasattu muutamasta erikorkuisesta Ikean mustanruskeasta Bestå-hyllystä, eikä se enää oikein miellytä silmää tai täytä muuttuneita säilytystarpeitakaan. Samaa sarjaa on myös TV-taso, joka sekin saisi mennä vaihtoon.

Tilalle haluaisin jotain laadukasta, kestävää, yksinkertaista ja klassista. Olen nyt kovasti kallistumassa ihan perus-Lundiaan. Yritin kerjätä äidiltä niitä kolmea avohyllyä, jotka ovat olleet jo minun lapsuudenkodissani ja jotka olisivat kivasti ajan patinoimia, mutta ei herunut. Niille on kuulemma käyttöä ihan siellä missä ovat. Höh. Nyt olen vilkuillut mitä Huuto.netissä olisi tarjolla. Samalla olen laskeskellut mitä ihan uusi tulisi maksamaan (tonnin paikkeilla), enkä osaa päättää - uutta vai käytettyä? Kumpi olisi kivempi?

Haaveilen siis avonaisista hyllyistä, vaikka en oikein ole vielä keksinyt, miten saisin pidettyä hyllyt riittävän siisteinä. Helposti kun siinä käy näin:

Hyllyjä täynnä epämääräistä sälää, yök. Mikä ihmeen TOP-sanakirja?!? En ole tainnut tarvita lähes kymmeneen vuoteen, miksi se on nyt paraatipaikalla meidän olohuoneesssa? En ihan oikeasti tiedä. Siinä ei paljoa auta, vaikka seasta löytyisi sellaisiakin helmiä kuin puolitoista vuotta sitten New Yorkin reissulla ostettu Annie Leibovitz At Work, joka saisi hyvinkin olla käden ulottuvilla aina.

Kiikun kaakun

Asia ei oikeastaan ole millään tavalla erityisen ajankohtainen (kuvakin on jostain syyskuulta), ja olisi monta muuta akuutimpaakin juttua joista pitäisi kirjoittaa, mutta - EN JAKSA. Olen puolentoista kuukauden yövalvomisten (max. 2 h unta putkeen kerralla) jäljiltä niin sippi, että ajatus ei todellakaan kirmaile kovin jouhevasti. Tämä tuli nyt kuitenkin mieleen, kun huomasin Pikku-Okon äidin saaneen ihanan keinutuolinsa. Minäkin haaveilin tuosta Charles ja Ray Eamesin suunnittelemasta tuolista jo odotusaikana, mutta nyyh kun kotona ei ole oikein tarpeeksi vapaata lattiapinta-alaa... Minä ehkä olisin saattanut heikkona hetkenä sortuakin, mutta Mies pysyi tiukkana: ei yhtään uutta huonekalua, piste.

Ja ehkä loppujen lopuksi hyvä niin. Kesällä parvekkeelle hankittu riipputuoli nimittäin löysi ilmojen viilennyttyä paikkansa olohuoneen katosta roikkumasta. Siinä on jo monet kerrat saatu pieni kiukkupussi rauhoitettua, äidin ja isän hermoista puhumattakaan. Ei häiritse imurointia (jota muutenkin vihaan yli kaiken!) ja helppo napata vaikka kokonaan pois ja kierittää rullalle, jos syystä tai toisesta käy hermoille.

Ei varmaankaan se perinteisin sisustusratkaisu, mutta toimii meillä. Todennäköisesti kesäksi on hommattava parvekkeelle toinen...

Joutsen

Ei tullutkaan Tripp Trappia, tuli Svan! Ruotsalainen design voitti tällä kertaa norjalaisen, vaikka olin jo pitkään ollut "varma" siitä, että tuo Stokken klassikkotuoli meillekin ostetaan. Onneksi kuitenkin selvittelin vielä vähän muitakin vaihtoehtoja nyt, kun syöttötuolin osto alkoi olla ajankohtaista. Svanin idea on samantapainen kuin Tripp Trappissakin - säädettävä tuoli kasvaa lapsen mukana. Svanin puoleen kallistuttiin loppujen lopuksi lähinnä tarjottimen ja paremman oloisten pehmusteiden takia. Ja on se vaan hieno ja hyvä, vaikka kuvissa näyttikin vähän ufolta ja ulkonäkö hieman etukäteen mietitytti!

Nuoren herran hiuksisto muuttuu päivä päivältä tyylikkäämmäksi! Tällä hetkellä mallia voisi kuvailla ehkä epämääräiseksi keesiksi.