Flunssaa ei ole meidän perheessä selätetty kunnolla vieläkään, nyt on jo toinen potilas vuorossa. Ei onneksi kuitenkaan se pieni. Minä tervehdyin sentään sen verran, että sain joulua kotiin.
Kunnon joulukarahkaa en ehtinyt tänä vuonna metsistä käydä etsiskelemässä ennen lumentuloa, joten Merihaan lehtikuusien pudonneet oksat saivat kelvata. Saivat kuivahtaa hetken kylppärin lattialla, eivätkä onneksi haiskahtaneet koirankuselle... Isommat koristelin joulupuuksi ja pienemmät laitoin maljakkoon.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että paistettu piparkakkutaikina ei kelpaa syötäväksi. Vedän siis omat joulupiparini perinteisesti "raakana". Ainoa hyväksyttävä syy pilata hyvä taikina paistamalla on piparkakkutalo. Mitään muottejahan mulla ei ole, vaan joka vuosi piirtelen uudet kaavat ruutupaperille vähän käsivaralla. Jälkikin on sitten sen näköistä, taattua kamaa kuten tänäkin vuonna. Viime jouluna tuli liian iso katto, tänä vuonna sitten hieman liian pieni. Ehkä ensi vuonna osuu kohdalleen... Ensimmäistä kertaa päätin, etten lähde enää sen sulan sokerin kanssa kikkailemaan ja sormiani polttamaan, vaan yritin saada tönön pysymään kasassa pelkällä pikeerillä. Hienostihan se meni, ei kaatuilleet seinät kun vain pari kertaa! Ja pursotin oli tietysti sellasta mallia, joka on tarkoitettu vähän paksumpien sörsseleiden (lähinnä kai kermavaahdon) levittämiseen, että ei menny ihan niinkun Strömsössä tuo koristelukaan. Varsinkin kun unohdin ne perinteiset koristelukarkit kaupan hyllyyn, eikä kotona ollut kuin hopeakuulia. Oh well, ihan hyvä siitä tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti