lauantai 16. huhtikuuta 2011

Potta pieneen päähän

Pyöräilykausi on lähestyy, tai innokkaimmilla varmaan jo käynnistynytkin. Ostin viime kesänä raskauden loppumetreillä upouuden Helkaman (24-vaihteinen Kaunotar), jota en mahani kanssa pystynyt edes ajamaan kaupasta kotiin... Mies polki. Vain kerran ennätin sitten syksymmällä sitä pikkuisen kokeilla, joten toivottavasti tänä vuonna kilometrejä kertyy hieman enemmän.

Mies hommasi pojallekin jo oman kuljetuskärryn (käytettynä). Merkkiä ja mallia en muista, enkä ole koko hökötystä edes vielä nähnyt, vaikka se on alavarastossa jo jokusen kuukauden möllöttänyt. Täytyy perehtyä siihen syvällisemmin aivan lähipäivinä, sillä viimeinen koko perheen pyöräretkien toteutumisesta puuttuva palanen tuli hankittua tänään Itiksen lastentarvikeliikkeestä:



Kuinkas sattuikaan, liikkeen coolein kypärä (Etto Psycho Kid) istui pojan päähän (46 cm) kuin nakutettu. Ja oli itseasiassa ainoa vaihtoehto noin pienelle, muiden koot lähtivät 48 sentistä ylöspäin. Tässäkin säätövaraa riittää 52 cm asti, joten ei pitäisi ihan heti jäädä pieneksi.

Pyöränistuin jätettiin vielä kauppaan. Täytyy ensin testata tuo kärry. Käytännössä kai erona halvempien ja kalliimpien istuinmallien välillä on mahdollisuus selkänojan kallistukseen, ja jos istuinta tarvitaan vain lyhyille matkoille, niin varmaan voisi pärjätä simppelimmälläkin.

5 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida: Lapsella on kyllä muitakin vaatteita! Jostain syystä sattunut näköjään blogauspäivinä aina sama paita päälle, nyt vasta huomasin. :)

    VastaaPoista
  2. meillä just takana A:n (10kk) eka pyörälenkki! Istuimessa istui (meillä se kallistettava) ja onneksi pikkupäisen isosiskon kypärä oli sopiva. Jätkä istui tyytyväisenä ja katseli innoissaan autoja. :) ehkä tästä tulee äitin ja pojan yhteinen harrastus.

    VastaaPoista
  3. Mekin ollaan kallistumassa sen kallistettavan mallin puoleen. Kun ei ole omaa autoa, niin täytyy yrittää satsata pyöräilykamoihin sen verran, että fillarointi on mahdollisimman kivaa. Kiva että A tykkäs!

    VastaaPoista
  4. Moikka!
    Törmäsin vauvan kypärää etsiessäni blogiisi. Muistatko mikä liike myi tuota Ettoa, en löydä guuglettamalla jälleenmyyjiä pirpanallemme:)
    Kiitos jo etukäteen ja kaunista kesää!

    VastaaPoista
  5. Pahoittelut hitaasta vastaamisesta, ei ole tullut juuri koneen ääreen istahdettua viime aikoina. Meidän kypärä ostettiin Itäkeskuksen Lastentarvike-liikkeestä. Huh hellettä!

    VastaaPoista