keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ruokahihhulit

Ruokahihhulointi on tosi pop. Joka puolella yksi jos toinenkin tuntuu vouhottavan milloin lihansyönnin epäeettisyydestä ja jalostuksen kieroutuneisuudesta, vähähiilihydraattisen ruokavalion paremmuudesta ja luomuruoan terveellisyydestä, lisäaineiden vaaroista, valmisruokien huonoudesta (jopa lastenruokien)...  Omaankin syömiseen tulee kiinnitettyä huomattavasti enemmän huomiota kuin ennen, mutta kuten kaikessa muussakin, olen tässäkin asiassa taas yksi wannabe.

Kun edes tietäisi, kenen jalanjälkiä haluaisi seurata! Tuntuu mahdottomalta yritykseltä mahduttaa samaan ruokavalioon kaikki hyvä ja sulkea pois huono. Tykkään ruoasta, enkä haluaisi rajoittaa nautintojani sulkemalla juuri mitään täysin pois ruokavaliostani. Samaan aikaan poden suunnatonta maailmantuskaa siitä, etten tee tarpeeksi. Tehotuotanto, tuotantoeläinten kärsimykset, nälänhätä, lisäaineiden myrkyttämät lapset ja sairaalloisen lihavat länsimaalaiset ovat kaikki minun syytäni. Koska minä en vaadi muutosta. En näytä esimerkilläni, että haluan parempaa, puhtaamaa, terveellisempää ja eettisempää ravintoa.

Toki meidän perheessä ostetaan luomulihaa, -munia ja -kasviksia lähes jokaisella kauppareissulla, muttei aina. Toki luen tuoteselosteet lähes poikkeuksetta ostamistani ennestään tuntemattomista elintarvikkeista, mutten aina jätä hyllyyn edes sitä natriumglutamaattia. Toki pyrimme ostamaan mahdollisimman vähän prosessoituja ruokia ja tekemään mahdollisimman paljon itse, mutta viikonloppuaamiaisemme saattaa sisältää eineskarjalanpiirakoita, nakkeja ja perunasalaattia. Toki syömme kasvisruokia ja puhumme lähes viikottain niiden määrän lisäämisestä ruokavaliossamme, mutta melkein joka kauppareissulla ostamme silti broilerin fileitä. Toki haluan lapseni syövän mahdollisimman hyvin, ja silti huomaan lasinkeräyslaatikkomme täyttyvän vauvanruokapurkeista.

Oikeasti en haluaisi vaivata tällaisilla asioilla päätäni lainkaan. Haluaisin, ettei kaupoissa edes myytäisi muuta kuin kaikilla mahdollisilla kriteereillä mahdollisimman hyvää ruokaa.

AAAAAAAAAAARGH!!!!!!

Häntä ei onneksi vielä Weltschmerz ole musertanut. Rakas <3

P.S. Jos haluaa lisätä vielä tietojaan ja sitä myötä tuskaansa, kannattaa katsoa myös Prisma-dokumentti Ravinto ja geenit. Hämmästyttävää, miten omat elämäntapamme etenkin ravinnon suhteen vaikuttavat geeneihimme ja tuleviin sukupolviin hyvinkin lyhyellä aikavälillä, myrkyistä ja kemikaaleista puhumattakaan.

2 kommenttia:

  1. Heh, poju näyttää ihan teidän äitiltä! -Ida

    VastaaPoista
  2. No eipä olis ihan ensimmäisenä tullut itellä mieleen... :)

    VastaaPoista