perjantai 11. tammikuuta 2013

Ruutuaikaa


Meillä on uusi televisio (kavereiden kesken Samsung UE40ES7005). Se on minusta hieno ja hyvä, vaikka joku hifistelijä voi toki olla toista mieltä. Samsungin 7-sarjan led-televisioissa miellytti aluksi ulkonäkö, vasta sen jälkeen selvitimme speksejä tarkemmin. Isoin kädenvääntö miehen kanssa käytiin ruudun koosta (40" vai 46") - minun kantani voitti ja selvisimme hiukan halvemmalla. Ihan oikeasti kyse ei ollut rahasta, vaan katseluetäisyydestä. Pieneen asuntoon ei isompaa tarvita (uusi TV-taso sen sijaan tarvitaan, mutta ei siitä nyt sen enempää).

Viimeisen kahden ja puolen vuoden lapsellisena aikakautena televisionkäyttöni on muuttunut varsin paljon. Enkä tarkoita pelkästään lastenohjelmien paluuta omalle TV-kartalleni. En katso televisiosta nykyisin juuri mitään samaan aikaan muun Suomen kanssa. Vaikka kuinka lukisin aamulla Hesarin takasivua ja bongailisin kiinnostavia ohjelmia, en kuitenkaan satu oikeaan aikaan ruudun ääreen. Tallentava boksi on toki keksitty, muka kuka ne kaikki tallenteet ehtisi katsoa ja milloin? Lisäksi epäilen, ettei ne eilisen kymppiuutiset enää tänä aamuna niin valtavan kiinnostavia olisi.

Suurin muutos on kuitenkin ehkä se, että elokuvat ovat vaihtuneet tv-sarjoihin. Minulla ei yksinkertaisesti enää ole päivässäni sellaista vapaata hetkeä, johon kokopitkä elokuva mahtuisi (Autot, Wall-E, Kaunotar ja Kulkuri tai Pekka Töpöhäntä ovat poikkeuksia, koska niitä voi töllöttää yhdessä lapsen kanssa... yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan). Saati sitten että aivojen kapasiteetti riittäisi keskittymään elokuvaan. Noin tunnin mittainen jakso tai hyvinä iltoina parikin istuu täydellisesti siihen hetkeen, kun molemmat lapset ovat illalla vihdoin unessa ja ehdin syödä (valitettavan usein yhdistetyn) päivällisen ja iltapalan. Aiemmin en voinut lainkaan käsittää tv-sarjojen hankkimista DVD-bokseina, nyt niitä löytyy olohuoneen hyllystä pitkä rivi ja tallentava boksi täydentää tarjontaa.

Ainakin seuraavia on tullut seurattua, katsottua kokonaan läpi tai ainakin kaikki toistaiseksi tehdyt kaudet (jos eivät ole tuttuja, tsekkaa IMDb:sta):

  • The Wire
  • Battlestar Galactica
  • Mad Men
  • Downton Abbey
  • Dexter
  • Boardwalk Empire
  • The Pacific
  • Band of Brothers
  • Game of Thrones
  • Breaking Bad
  • Firefly
  • Sons of Anarchy
  • Stargate SG-1
  • Southland
  • Sopranos
  • Star Trek: Deep Space Nine
Mitä tästä vielä puuttuu? Varmasti paljonkin, mutta jostain on aina aloitettava. Ja moni sarja jatkuu vielä, uusia jaksoja odotellessa. Joulupukki toi Mad Menin vitoskauden, joten sitä varmaan seuraavaksi. Entäs sen jälkeen?

3 kommenttia:

  1. Avalla alkoi vasta Homeland (Isänmaan puolesta), joka vaikuttaa ensimmäisen jakson perusteella hyvältä.

    Ekasta jaksosta saa kopin Katsomon kautta http://www.katsomo.fi/?treeId=33005043

    VastaaPoista
  2. Misfits on ok. Muuten toi sun lista on kuin suoraan omasta hyllystä :)

    VastaaPoista
  3. Tattis! Facebookin puolella sain myös aimo läjän käypiä vinkkejä, ei käy aika pitkäksi hetkeen.

    VastaaPoista