tiistai 5. helmikuuta 2013

Puuroa sormin

Sormiruokailuseikkailut jatkuvat. Olen pysynyt kuopuksen kanssa hyväksi havaitulla linjalla, eli kiinteää ruokaa on tarjolla 3-5 kertaa päivässä sopivasti päiväunien lomaan sovitettuna, joko soseena tai omin sormin syötävänä.

Lasten ruokkimisessa aamu- ja iltapalat ovat osoittautuneet kaikista vaikeimmiksi. Suositukset tuntuvat aina lähtevän siitä oletuksesta, että kaikki lapset haluavat syödä kaksi kertaa päivässä puuroa. Eivät ainakaan meillä. Liekö syypää äidin onnettomat puuronkeittotaidot, esimerkin puute (mun mielestäni puuro on syömäkelpoista lähinnä silloin, kun koko lautanen on täynnä voisilmiä) vai mikä, mutta puuro ei ole kummallekaan jälkeläiselle juuri maistunut.

Öh... Nam?

Mutta yrittänyttä ei laiteta! Pöllin taas ideoita verrattomasta Minä syön itse -opuksesta, ja tuunasin neljän viljan puuron omenaraasteella sekä ripauksella neilikkaa. Epämääräiseltä näyttävä möhnä syöttötuolin tarjottimelle (on muuten kätevä!), ensimmäiset suupalat valmiiksi lusikkaan ja nam nam - hyvin maistui, kun sai vielä ihan omin käsin popsia.



Sormin syötävä omppupuuro

2 dl vettä
1 dl puurohiutaleita
1 omena
hippunen jauhettua neilikkaa

Keitä puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta omena (käytin raastinraudan isompaa rei'itystä). Sotke keskenään ja mausta pikku hippusella jauhettua neilikkaa.

Syöminen toimi meillä parhaiten niin, että nostelin yhdellä lusikalla pieniä könttejä neidin omassa kädessä olevaan lusikkaan, josta ne päätyivät suht hyvällä onnistumisprosentilla suuhun.

5 kommenttia:

  1. http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa_elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden_luontaiset_myrkyt/kanelin_kumariini

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkkivinkistä. Ei tosiaan kannata vauvan puuroa maustaa ainakaan tavallisella kanelilla, siksi testasinkin tuota neilikkaa. Sen ei tietääkseni pitäisi olla mitenkään kiellettyä?

    VastaaPoista
  3. Laitetaanpas korvan taakse, lähitulevaisuudessa voisi olla käyttöä :)

    VastaaPoista
  4. UUUU, ihanko totta? Mahtista! :)

    VastaaPoista